Tänäänki sanoin sen niin monta kertaa ja aina, aina mä jään miettimään, et tarkotinko sitä oikeesti.
Mites sulla menee?
Aina sama, tavaks muodostunu kysymys, joka esitetään oikeestaan jokaiselle, joka edes näyttää puolitutulta.
Hyvin!
Lähes jokakerta sama vastaus, lähes joka kerta oikeesti sitä tarkottamatta, lähes joka kerta vale.
Ei me oikeestaan edes kysytä tota oikeesta mielenkiinnosta. Niin turha kysymys ja itsestäänselvä vastaus. Jos joskus erehyt sanomaan, että huonosti tai lisäät vaikka eteen, että tosi hyvin, niin samantien on jokin tosi hullusti.
Jo lausuessamme nuo kolme sanaa, emme me odota vastaukseksi mitään totuusperäistä. Se on vain kohtelias tapa kysellä vointia ja oiva keino välttää tietämättömyys siitä, mitä tulisi sanoa.
Kerran kuuntelin bussipysäkillä, kun vanhalle rouvalle vastattiin: "Itseasiassa mulla menee tosi huonosti. Kiva kun kysyit, mut ois kivempi jos tietäisin et sua oikeesti kiinnostaa. Mun pikkuveli siirrettiin sijaisperheeseen ja mä sain lääkkeet masennukseen. nyt meillä onneks on kotona jo rauha, ku isä pääs katkolle."
Jotenki ton jälkeen oon heränny tähän todellisuuteen. Kyllähän sitä oikeesti vois sanoa rehellisesti miten menee. Kuitenki tänäänki oon vastannu samalla tavalla jo monta kertaa. Miten mulla oikeesti menee?
Oon tosi väsyny tähän koulunkäyntiin ja ahkeraan soittoon. Oon myös tosi nuhanen ja en pääse urheilemaan. Inhottaa kattoo kalenteria, kun kaikki päivät on ihan täynnä. Oon tosi innoissani hiihtolomasta, ja siitä, et pääsen riparille kiusaamaa pikkumussukoita. Ootan tosi paljon isosten diippejä keskusteluja yön pimeinä tunteina ja oon onnellinen, koska mun koulu menee niin hyvin.
On myös tosi odottava fiilis tulevaa leiriä kohtaan. Saisinkohan vastauksen mun kysymyksee, johon en tiedä vastausta?
Haluanko lääkikseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti