Olin varma, että sydämeni lentää ulos juuri tällä sekunnilla. Hengitykseni väristessä nousin auton rattiin ja ajoin pitkin pimeää, öistä tietä. Radio pauhasi kovalla, jotta pysyisin vielä järjissäni. Hereillä pysyin muutenkin.
Nauroimme ja pelleilimme, juttelimme aivan lähellä toisiamme. Hetkeksi aika pysähtyi ja tilanne vakavoitui. Hitaasti lähtestyit huulillasi omiani ja yritin nipistellä itseäni, varmistaakseni etten olisi unessa. Tiesin etten ole, kun tunsin huulillani tuttujen huulten maun.
"Mä en voi nukkua, tai tää hetki menee ohi", sopersin aivan unenpöpperössä. Vaikka huoneessa oli pimeää, näin silti kiiluvan katseesi. Naurahdit sanoen, ettet sä loppuelämääsi voi valvoa. Sitten me nukahdettiin. Lämpimät vartalot painautuneina vastakkain. "Vittu et tuntuu hyvältä", huokaisit vielä juuri ennen kuin silmäsi painuivat uneen.
Nyt katson sinua, aamun hämärässä huoneessa. Nukkuvat kasvosi ovat rauhalliset ja levolliset. Vartalosi tuntuu kuumen jäljiltä kuumalta ja edelleen sydämeni voisi koska tahansa lentää rinnasta ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti