Minä istuin siinä turistibussissa ja matkasin pitkin Hollywood ja Beverly Hillssiä. Katselin maisemia, nautin lämmöstä ja bongailin julkkisten taloja kuskin kertoessa niistä. Julia Roberts, Katy Perry, Leonardo DiCaprio, Bruno Mars, Walt Disney... Jossain vaiheessa en enää vaan jaksanut keskittyä huonolla engalnnin kielen taidollani tarinoihin, vaan katselin meidän edessä istuvan parin meininkiä: julkkiksista kaiken tietävä irlantilainen mies ja aasialaissyntyinen nainen.
He katsoivat toisiaan palavasti, liekit molempien silmissä. Koskettelivat sen mitä kuumuudessa pystyivät läkähtymättä ja näyttivät niin rakastuneilta. Huomasin ajattelevani taas tähtisilmää viereeni ja silloin konkreettisesti tajusin sen, mistä muut ovat puhuneet.
Tarvitsee toisen miehen päästäkseen yli edellisestä.
En ole periaatteessa tykännyt tuosta lauseesta, sillä mielestäni se on tuntunut tyhmältä ja epäkunnioittavalta uutta miestä kohtaan. Mutta en minä tähtisilmääkään enää haluaisi. Se, että ajattelen häntä ei johdu minun halustani, vaan siitä, etten osaa kuvitella viereeni ketään muuta.
Uuden miehen tarve ei johdukkaan ylipääsemisestä, se ei johdu siitä että haluaa lakata rakastamasta edellistä. (Jos niin on, se ei ole oikein.) Se johtuu unohtamisen vaikeudesta.
Tilateessa, jossa haluaisi toisen rinnalle, tulee väkisin mieleen edellinen kumppani, sillä hän on usein vielä tuoreessa muistissa. Hänen kosketuksensa ovat ne viimeiset, jotka ovat sisältäneet rakkauden tunteen ja usein kaipaa sitä tunnetta eikä ihmistä.
Siinä bussissa istuessa tajusin tarvitsevani kokonaan uuden ihmisen ja yhtä vahvan tunteen toista kohtaan pääseväni lopullisesti yli tähtisilmän ajattelemisesta. Ehkä kaikki tarvitsevat sellaisen. Vai onko tämä vain minun pääni sisällä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti