Se pilas mun nutturan, mä kutitin takasin, me tiputtiin kaiteelta selälleen pehmeelle nurmikolle ja naurettiin maha kippurassa. Mä hyppäsin selkään, mä halasin sitä, mä haluisin vaan olla sen lähellä. Se sano, että mä oon kaunis.
Sillä on niin kaunis hymy ja isot silmät ja mä katon niitä pitkään. Ennen katoin salaa, nyt mä uskallan kattoo jo tarkotuksella. Ollaan jo tarpeeks tuttuja sellaseen.
Aiheeseen liittymätön kirjaimellisesti, mutta totta se ainakin on. Viime yö tunteina, jollon mun ois pitänyt nukkua, me keskusteltiin tästä. Ja todettiin olevamme samanlaisia. Ja keskusteltiin kaikesta muustakin. Ja mä olen onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti