sade

Mä katselin isojen sadepisaroiden putoamista maahan tuntien, kuinka kylmä vetää ihoani kananlihalle. Vaikka olinkin teltan alla "sateensuojassa", vettä tippui milloin niskaan ja milloin otsalle. 

Sitä tippui laareihin ja maahan ja työvälinelaatikoihin. Sitä oli joka paikassa, vaikka mun tehtäväni oli pitää marjat kuivana ja itseni terveenä. 

Yksi hyvä puoli tässä sadesäässä oli; rakkaat ystäväni naakat pysyivät loitolla. Ne riivatut eläimet, jotka pöyhkeilivät ja kynivät sulkiaan, syöksyivät teltan alle ja söivät kaiken, mitä irti saivat. 

"Pitäis varmaan olla rumempi myyjä", sanoi pomo. Mua ei kyllä lämmittänyt.

Oli siinä toinenkin hyvä puoli, kun asiakkaita ei ollut ja päivät matelivat. Mulla oli aikaa kirjottaa töissä ja nyt on laukut täynnä muistilappuja, joiden tekstit eivät koskaan ole nähneet päivänvaloa. Mulla oli myös aikaa miettiä ja pohtia juttuja.

Toitä on jälellä vielä kuusi vuoroa, noin 40 tuskaista tuntia kestettävänä. Jos vielä ensi kesänä aion ulkoilmatyöhön Suomessa, niin herättäkää mut ajoissa.

en tiedä

Kuulostaa helpolta kertoa, että kaikki alkoi, kun pyysin häntä pariksi 17.1.15 ja hän suostui. Siitä puolen vuoden ja kahdeksan päivän päästä me suutelimme. 

Niin se meni, mutta tähän matkaan on mahtunut niin paljon kaikenlaista, että olen edelleen ihan sekaisin. En tiedä mitä sanoa, mitä ajatella, tai mitä tuntea. Sanomattakin on selvää, että olen onnellinen. Mutta osaanko tykätä tarpeeksi? Osaanko rakastua? Osaanko antaa itsestäni kaiken?

En tiedä. 

Milloin kerron vanhemmille? Mitä kaverit sanovat? Milloin näemme? Mitä olemme?

Tähän asti mä pärjäsin jopa ihan hyvin, mutta nyt kaikki on vain suurta mustaa aukkoa. Ja kun juttelimme eilen tästä, molemmilta puolilta paljastui uusia juttuja, toisten tiedostamattomia.

Kaikki on niin auki ja epäselvää, mutta toisaalta kuitenkin tosi selvää. Me tykätään toisistamme, tarvitaanko muuta? Kyllä kaikki järjestyy toivottavasti. 

hetki

Mä istun ihan sussa kiinni, sun kainalossa. Nojaan päälläni sun päätä vasten ja tunnen sun pehmeän hengityksen painautuessani lähemmäs.

Nostan jalat koukkuun ja laitan kädet syliini. Sä ympäröit mut omillasi ja otat mun kädestä kiinni.

Puristat tiukasti, olen syvällä syleilyssäsi ja silitän sormiasi hennosti.

Olemme niin lähekkäin, että tunnen kuinka sydämemme sykkii. Mulla on syke niin korkealla, että tämän voisi melkein laskea urheilusta. Lohduttavaa on kuitenkin se, että niin on sullakin.

Minuutit vierivät eteenpäin, vaikka tuntuu, että aika olisi pysähtynyt. Mä tuijotan vastapäisen talon numeroa, 18.

En halua liikkua, ettei hetki rikkoonnu. 

Sä tuoksut niin hyvältä, ja mä olen niin onnellinen. 

niin

Muistan, kun puhuttiin sillon, että mun synttärit on kohta, sun vasta melkein vuoden päästä. Muistan, kun ajattelin, että ois ollu hauskaa nähä mitä sun synttäreinä tapahtuu. Muistan sen kaiken, mutta sillon en tietenkään tiennyt mitään mitä tulee tapahtumaan. 

Nyt tiedän mitä sun syntymäpäivänä tapahtuu. Mä istun yksin koton tietokoneella ja katselen sadetta. Vietän vapaapäivää töistä ja näin jo yhtä kaveria, kohta toista. Mä en tiedä sun elämästä mitään, etkä sä mun. Me ei vietetä tätä juhlaa yhdessä, niinkuin ei muitakaan juhlia. Meidän tiet erkani yhtä nopeasti kun ne yhdistyi ja sen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista. Kirjoitan vain muistoja sinusta jotka eivät herätä minussa enää mitään tunnetta. 

Missä ikinä ootkaan, niin hyvää synttäriä Tähtisilmä. Onneks et oo enää mun elämässä.

Se

Se pilas mun nutturan, mä kutitin takasin, me tiputtiin kaiteelta selälleen pehmeelle nurmikolle ja naurettiin maha kippurassa. Mä hyppäsin selkään, mä halasin sitä, mä haluisin vaan olla sen lähellä. Se sano, että mä oon kaunis. 

Sillä on niin kaunis hymy ja isot silmät ja mä katon niitä pitkään. Ennen katoin salaa, nyt mä uskallan kattoo jo tarkotuksella. Ollaan jo tarpeeks tuttuja sellaseen.

Aiheeseen liittymätön kirjaimellisesti, mutta totta se ainakin on. Viime yö tunteina, jollon mun ois pitänyt nukkua, me keskusteltiin tästä. Ja todettiin olevamme samanlaisia. Ja keskusteltiin kaikesta muustakin. Ja mä olen onnellinen.

tyhjä kämppä

Istun hämärässä huoneessa, ovella on iso oranssi kolmio: ISOSVAARA! Kuulen kanttorin soiton, laulun ja yksittäisten suihkujen äänet. Kello tikittää kovaa ja olen väsynyt. 

Ensimmäinen ilta leirillä on käsillä, ensimmäinen iltaohjelma jo takana. 

Ajatukset harhailee eilisillassa. Miten asioiden ei pitänyt järjestyä, mutta ne järjestyivät, miten minä näin pariani, vaikka sen ei pitänyt käydä, miten pääsimme tyhjään asuntoon keskellä tiistai-iltaa. 

Silloin satoi kovasti koko päivän ja vaihdemopolla ajaminen tuotti parilleni vaikeuksia sadevaatteiden ollessa mökillä. Ei mahdollisuutta tavata, ymmärrettävästi. Minulla taas päivä täyttyi kaikenlaisesta ylimääräisestä ja ilta olisi tullut kulumaan töissä. Se oli mahdoton yhtälö ja olin hyväksynyt ajatuksen. Mielessä pyöri yhden toisen pojan kohtaaminen, ihastuminen ensisilmäyksellä ja kaikki häneen liittyvä. Säikähdin tunnettani ja halusin nähdä parini.

Jos uskon yliluonnollisiin asioihin tai Jumalaan, uskon tämän olleen jonku muun käsissä. Sade lakkasi kuin taikasauvalla napauttaen ja työpaikalla jo ollessani sain kuulla vuoroni peruuntuneen. Tämä kaikki tapahtui vielä parini vanhempien ollessa mökillä, toisinsanoen heidän koti oli tyhjä.

Hänen kysyessään tapaamispaikkaa kokeilin tikulla jäätä. "Mentäiskö teille?", mä laitoin. Ja mentiinhän me. Se oli uhkarohkeaa ja hän oli aluksi epävarma, mutta siellä me sitten olimme. 

Istuin sängyllä katsoen koneella istuvaa paria. Tökin häntä kylkeen, pienesti ja nauroin isolle kiemurtelevalle jäbälle. Pelkäsin myös iltamme kulua, usein "erosimme" jo tunnin-parin päästä, sillä keskustassa harvoin oli paljoakaan tekemistä. Jos ilta jatkuisi samaa rataa, ei tämäkään kauaa kestäisi.

Ehdotin kierrosta talon syövereihin ja niin suljimme koneen ja liikuimme. Katselimme saunan, varastot, autotallin ja jokaisen huoneen. Lopulta lysähdimme kumpikin omalle sohvalle väsymyksen saattelemina. 

Omille sohville, vittu. Siinä hetki vaan oltiin ja juteltiin, välillä pysyttiin myös ongelmitta hiljaa. Söin hänen karkkejaan ja nauroimme paljon. 

Jossain vaiheessa menoa siirryin parini viereen. Hän makasi sohvalla pää käsinojalla ja selasi puhelinta. Minä istuin lattialla hänen pään kohdalla, nojasin häneen ja laskin pääni hänen rinnalleen. Siinä me yhdessä katselimme jokaisen gallerian kuvan ja välillä keskustelimme. Muistan katsoneeni kelloa 18:58 ja hetken päästä 19:51, siitä samasta paikasta ja asennosta. Ehkä olin vain hullaantunut siitä tuoksusta...

Ilta kului, maattiin vierekkäin, pelleiltiin, otettiin kuvia, naurettiin, juteltiin, oltiin lähekkäin. Mietin, etten halua tästä pois koskaan.

Kello oli noin 22, kun lähdin kotiin ja sinne mennessäni (17:30) olin sanonut äidilleni tulevani kohta kotiin. Ei kuitenkaan yhtään kyselyä, onneksi!

Koko loppuillan vain hymyilin ja ajoin kotiinkin läpi kaupungin muistamatta matkasta mitään. Äiti luuli hymyni johtuvan tästä leiristä ja hyvä niin, vaikka väärässä olikin. Hei dude, minulla on ikävä sua. 

Kirjoitettu 8.7.15

turistibussi

Minä istuin siinä turistibussissa ja matkasin pitkin Hollywood ja Beverly Hillssiä. Katselin maisemia, nautin lämmöstä ja bongailin julkkisten taloja kuskin kertoessa niistä. Julia Roberts, Katy Perry, Leonardo DiCaprio, Bruno Mars, Walt Disney... Jossain vaiheessa en enää vaan jaksanut keskittyä huonolla engalnnin kielen taidollani tarinoihin, vaan katselin meidän edessä istuvan parin meininkiä: julkkiksista kaiken tietävä irlantilainen mies ja aasialaissyntyinen nainen. 

He katsoivat toisiaan palavasti, liekit molempien silmissä. Koskettelivat sen mitä kuumuudessa pystyivät läkähtymättä ja näyttivät niin rakastuneilta. Huomasin ajattelevani taas tähtisilmää viereeni ja silloin konkreettisesti tajusin sen, mistä muut ovat puhuneet.

Tarvitsee toisen miehen päästäkseen yli edellisestä. 

En ole periaatteessa tykännyt tuosta lauseesta, sillä mielestäni se on tuntunut tyhmältä ja epäkunnioittavalta uutta miestä kohtaan. Mutta en minä tähtisilmääkään enää haluaisi. Se, että ajattelen häntä ei johdu minun halustani, vaan siitä, etten osaa kuvitella viereeni ketään muuta.

Uuden miehen tarve ei johdukkaan ylipääsemisestä, se ei johdu siitä että haluaa lakata rakastamasta edellistä. (Jos niin on, se ei ole oikein.) Se johtuu unohtamisen vaikeudesta. 

Tilateessa, jossa haluaisi toisen rinnalle, tulee väkisin mieleen edellinen kumppani, sillä hän on usein vielä tuoreessa muistissa. Hänen kosketuksensa ovat ne viimeiset, jotka ovat sisältäneet rakkauden tunteen ja usein kaipaa sitä tunnetta eikä ihmistä. 

Siinä bussissa istuessa tajusin tarvitsevani kokonaan uuden ihmisen ja yhtä vahvan tunteen toista kohtaan pääseväni lopullisesti yli tähtisilmän ajattelemisesta. Ehkä kaikki tarvitsevat sellaisen. Vai onko tämä vain minun pääni sisällä?