Möngin vielä puoliunessa vieressäsi ja vaikka kahistelen peittoa ja kolistelen polviani seinään, et näytä heräävän. Minä toivoisin, että heräisit. Samalla tavalla aikaisin, kuin minä vierestäsi, sydän täynnä rakkautta.
En uskalla suoranaisesti puhua, mutta tiedän, miten saan sinut reagoimaan; Tulen ihan lähelle. Niin lähelle, että vartalomme sulautuvat yhteen. Sitten aloitan kirjoittamaan pieniä tai suuria tunnustuksia ihoosi, vapaasti sormenpäälläni.
Äm, ää, väli...
Et reagoi, vaikka poskeasi varmasti kutittaa.
Jatkan varovasti är, aa, koo...
Miten sä voit nukkua? Eikö sua kutitakaan?
Kun pääsen loppuun kuitaten viestin pienellä sydämellä, liikautat päätäsi ja käännät sen minua kohti. Tuijotan sinua sotkuisella ulkomuodollani ja katselen täydellisiä silmiäsi, kun ne avautuvat. Sinä katsot minua takaisin unisesti ja aukaiset hieman suutasi sanoen: "Niin minäkin sinua."
Minä tiedän miltä tuntuu, kun rakastaa niin kovin, että sattuu myös fyysisesti. Tiedän myös, etten voisi olla onnekkaampi tyttö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti